13. elokuuta 2013

Flos 265

Tämä vai se josta kirjoitin huhtikuussa? Pitäisi tehdä päätös. Joulupukki kun on ollut kuulolla. Että ehtisi sitten varmasti seinälle ennen aattoa.

8. toukokuuta 2013

Hang it all

Kirjoitan joulupukille lapsen puolesta jo hyvissä ajoin. Että varmasti menee perille. Ennen muita.

Kuva: Vitra

21. huhtikuuta 2013

Kasvihuonekuumetta









 




Siis jokakeväinen tauti tämä kasvihuonekuume. Näköjään. Meidän pihalle ei parin vuoden aikana ole tehty mitään, mutta kohta alkaisi olla sen vuoro. Olen vaikka miten mittaillut sinne kasvihuonetta. Ja tyylikästä sellaista tottakai. Vihervajaa, tietysti. Vaan kuka kymmenkertaistaisi hoitovapailijan ansiot??





Vajaa huomattavasti huokeampi vaihtoehto olisi Garden Villan Uno. Eikä yhtään uunompi olekaan. Nyt kun vain päästäisiin tuosta lumesta. Että pääsisin raivaamaan ja mittaamaan. Siis missään tapauksessa tuo kasvihuone ei ole tämän vuoden listalla. Maansiirtohommat ovat. Vaan kuumeilempa silti. Hulluna.

16. huhtikuuta 2013

Hei ylimääräinen iso seteli!

Voisitko tipahtaa taivaalta? Että meidän tylsä sohvannurkka saisi kaipaamansa katseenvangitsijan. Ja minä käsityöläinen kunnon valon. La Lampe Gras. Malli 214. Tulet varmaan uniinkin. Luulen.






14. huhtikuuta 2013

Therese Sennerholt








Emmas designblogg esitteli Therese Sennerholtin kodin. Ihanan mustavalkoisen, jossa on niin paljon (kopioitaviakin) yksityiskohtia, että halusin tallentaa kuvat tänne talteen.

Kuvien inspiroimana (tai muuten) meille tulee:
- karvat Hayn loungetuolien päälle, tulevan pation alle ja katse kevätaurinkoon
- suuria omia valokuvia kehyksiin, sinne tänne, joka puolelle, syksyllä
- mustat suuret pillihimmelit keittiöön, jouluksi (tarvikkeet hankittiin jo viime vuonna, mutten saanut aikaiseksi)
- betoniruukkuja sitten kun Granit avaa ovensa Suomessa. Pian. Toukokuussa.
- seinään upotetut valaisimet (2 kpl) tulee meillä eteiseen. Pistokkeet olleet valmiina kaksi vuotta. Odottaa rahoitusta. Joskus.

Ja haaveena marmori keittiön välitilaan. Vaan miten se onnistuisi? Kun ei tota pari vuotta sitten asennettua lasiakaan viitsisi vaihtaa. Hmmmm. Pitää miettiä. Ideoita?

Stailaus: Lotta Agaton

11. huhtikuuta 2013

Köökin tuunausta




Pienellä sitä ilmettä saa muutettua. Ihan vain vaihtamalla seinälle kehystetyn lahjapaperin. Jotenkin freesasi koko tilan. Kuin olisi vaihdettu järjestystä tai jotain. Mun silmään jopa - ööö - keväinen?

8. huhtikuuta 2013

Vauvan huoneessa










 




Vauvan huone on asuntomme se piskuisempi makkari. Kopperoinen. Vaan varsin riittävä. Viriteltiin sinne String jo hyvissä ajoin. Ensin kirjahyllyksi, sitten hoitopöydäksi. Nyt se kätkee pienen vaatteet ja (tulevat) leikkikalut. Ja kyllähän minä tiedän, ettei vauvan huonetta tarvitsisi laittaa. Mitä hän nyt tuosta. Vaan laitanpahan sittenkin. Me aikuisethan siellä istutaan ja valvotaan kehnosti nukkuvan unta. Että onpahan välillä jotain muutakin katseltavaa kuin ihanin omamme.